Vaaliohjelmassamme vaadimme muun muassa, että kaupunki ottaa omissa hankinnoissaan ja kilpailutusehdoissaan huomioon ympäristövastuulliset ja eettiset seikat. Viime vuonna hankittiin mm. Yliopistonkadulle komeat uudet reunakivet Kiinasta asti. Millaisetkohan ympäristövaikutukset moisella rahdilla on, liekö kiinalaisten kivityöläisten työolotkaan kelvolliset — ja onko näitä asioita edes kilpailutettaessa mietitty? Tätä kysyivät Vihreät valtuustokysymyksessään elokuussa 2007. (lisää…)
Arkisto: syyskuu 2008
Katukiviä Kiinasta
lauantaina 27. syyskuuta 2008Äänestä klikkaamalla
perjantaina 26. syyskuuta 2008Nykyään ovat muodissa monenlaiset sähköiset äänestyssovellukset. Tekstiviestitse voi “äänestää” euroviisu-, missikisa-, tositv- tai muita suosikkeja. Keskisuomalaisen “varjovaaleissa” äänestetään oikeiden vaalien ehdokkaita mutta menetelmällä, jossa ei ole edes yritetty varmistaa tasapuolisuutta. Listasta erottuvat edukseen ne nimet, joissa on kuvakin — eli ne jotka ovat ostaneet lehdestä mainostilaa. Klikkaamalla voi äänestää niin monta kertaa kuin jaksaa, joten suosio riippuu rahasta ja kannattajien sitkeydestä.
Vihdissä, Karkkilassa ja Kauniaisissa “kokeillaan” oikeissa kunnallisvaaleissa laitetta, jolla voi äänensä antaa sähköisesti, perinteisen uurnaan pudotettavan paperilipun vaihtoehtona. (lisää…)
Lupa ilman lupaa?
torstaina 25. syyskuuta 2008Samassa rakennus- ja ympäristölautakunnan kokouksessa 9.9. oli kahdessakin asiakohdassa kyse siitä, saako ympäristölupahakemuksen tai asemakaavaesityksen mukaiset työt aloittaa, vaikka itse lupa tai kaava ei (vielä) ole lainvoimainen. Minun mielestäni ei saa. (lisää…)
Kirkkopuisto ja parkkiluola
keskiviikkona 24. syyskuuta 2008Ensiesiintymiseni kaupungin luottamushenkilönä tapahtui tiistaina 9.9.2008 rakennus- ja ympäristölautakunnan kokouksessa, jonne pääsin Tuija Elina Lindströmin varanaisena Vihreitä edustamaan. (lisää…)
