Kirkkopuisto ja parkkiluola

Ensiesiintymiseni kaupungin luottamushenkilönä tapahtui tiistaina 9.9.2008 rakennus- ja ympäristölautakunnan kokouksessa, jonne pääsin Tuija Elina Lindströmin varanaisena Vihreitä edustamaan. Nuijaa minulle ei sentään annettu käteen, vaan puheenjohtajana toimi lautakunnan vpj Heini Utunen Ziv (kesk).

ak01_160_ehdotusvaihe-2.jpg

Käsiteltävänä oli mm. Kirkkopuiston asemakaavamuutosesitys (josta oheinen kuva on kopioitu), joka sallisi pysäköintiluolan kaivamisen Paraatiaukion alle sekä 150-neliöisen ravintolatilan rakentamisen kioskin yhteyteen. Rakennus- ja ympäristölautakunta päätyi vastustamaan hanketta, mistä Keskisuomalainen kirjoitti 11.9.

En itsekään pidä tuosta suunnitelmasta lainkaan. Puisto olkoon puisto, ei sinne pidä rakentaa ravintoloita. Pysäköintitilojakin on keskustassa mielestäni jo ihan liikaakin. Mitä enemmän parkkipaikkoja on tarjolla, sen enemmän ihmiset ajavat autolla keskustaan. Vaikka parkkiluola olisi siististi maan alla poissa silmistä, niin kyllä ne menevät ja tulevat autot aina vievät kaupunkitilaa ja tukkivat katuja.

Parkkiluolan sisään- ja ulosajorampit oli suunniteltu Vapaudenkadulle teatterin eteen ja viereisen korttelin asuintalojen eteen. Niiden vaatima tila olisi pois pyöräkaistasta, joka yhdistettäisiin parissa kohdassa jalkakäytävään. Tämä sotkisi kevyen liikenteen melko pahasti. Rampit haittaisivat myös bussiliikennettä, kun matkalla luolaan autot ajaisivat paikallisliikennekeskuksen läpi ja matkalla luolasta ulos autot ajaisivat bussien eteen. Nämä ajatukseni sanoin kokouksessa ääneenkin, ja ehdotin että josko rampit edes voisivat olla Kilpisenkadun puolella.

Äänestyksessä oli vastakkain pohjaesitys (”ei huomautettavaa”) ja Ilkka Liljan (kd) vastaesitys (”ei puolleta”) perusteluineen, joihin en valitettavasti kaikilta osin voinut yhtyä: mielestäni ongelma ei olisi Kirkkopuiston kulttuuriarvojen vaarantuminen eikä maaperätutkimusten puutteellisuus. Kun kaavaesitys sai vain kaksi puoltoääntä ja vastaesitys neljä, päätin äänestää tyhjää kuten viisi muutakin jäsentä.

Kuitenkin vielä parkkiluolaakin huonompi vaihtoehto minusta olisi järvinäkymän tukkiminen rannassa töröttävillä parkkitalorumiluksilla, joita varmaan ryhdyttäisiin ajamaan entistä innokkaammin jos Kirkkopuiston parkkiluola torpattaisiin kokonaan. Siksi kannatan pienempänä pahana kaupunginvaltuutettu Risto Rönnbergin ehdotusta vaihtoehtoisesta ramppiratkaisusta.

Tags:

Comments are closed.