Rikosten peittely nettiestoilla ei auta torjumaan niitä eikä pelastamaan uhreja.
Viime vuoden alusta voimaantullut laki oikeuttaa Internet-operaattorit estämään asiakkaidensa pääsyn tietyille www-sivuille, jotka ovat poliisin laatimalla ”mustalla listalla”. Lain tarkoitus on torjua erityisesti ulkomaista lapsipornoa. Marraskuussa 2007 ensimmäiset operaattorit ottivat estolistan käyttöön, ja kielletylle sivulle eksyvä selailija saakin eteensä lapsipornosivun sijasta ”Poliisi — pääsy estetty” -tiedotteen. Nyt siis lapsipornoa ei pääse enää katselemaan, pahat pedofiilit joutuvat nuolemaan näppejään eivätkä viattomat surffailijatkaan osu vahingossa törkysivuille. Lastensuojelu oikeuttaa sensuurin, joten kaikki on hyvin. Vai onko sittenkään?
Poissa silmistä, poissa mielistä?
Jos poliisi huomattuaan pedofiilin raiskaavan lasta kadulla vain pystyttäisi sermin kadulle, vetäisi kaihtimet lähitalojen ikkunoiden eteen tai jakaisi silmälappuja suojellakseen kansalaisia kauhealta näyltä, niin useimmat pitäisivät poliisin toimintaa absurdina. Uhrien auttamiseksi ja uusien rikosten ehkäisemiseksi moinen olisi kuitenkin suunnilleen yhtä tehokas menettely kuin nettiselaimeen tupsahtava ”pääsy estetty” -kyltti.
Laittomia www-sivustojakaan ei pidä peitellä kieltokyltein, vaan ne pitää poistaa netistä kokonaan, ottaa rikolliset kiinni ja viedä oikeuden eteen sekä auttaa uhreja. Tässä tarvitaan perinteistä poliisityötä, tietotekniikan taitoa, kielitaitoa ja kansainvälistä yhteistyötä. Sensuuri vain haittaa tätä oikeaa rikollisuuden torjuntatyötä luomalla valheellisen illuusion, että ongelma olisi hoidettu pois. Samalla lapsipornokauppiaille taataan työrauha. Sensuurin puolustajat tapaavat sanoa tähän, että sensuuriakin tarvitaan ellei lapsipornon poistaminen netistä onnistu. Mutta KRP ei ole edes ottanut yhteyttä hollantilaisiin kollegoihinsa auttaakseen rikostutkinnan käynnistämisessä, vaikka listalla on satoja hollantilaisia sivustoja.
Mitä saa katsoa, mitä ei?
Mitä sillä poliisin mustalla listalla sitten oikeastaan on? Miten sen voi selvittää, kun kerran lista on salainen eikä listalla oleville sivuille pääse? Mistä tiedämme, sensuroiko poliisi vain lapsipornoa vai muutakin?
Sensuuri on helppo kiertää. Internet on globaali verkko, josta löytyy kiertoteitä helposti vaikka oma operaattori noudattaisikin estolistaa. Antamalla koneen käydä läpi automaattisesti sivustoja saadaan poimituksi sensuroitujen sivujen osoitteita. Suomalainen tietokoneharrastaja Matti Nikki teki juuri näin ja laittoi rekonstruoimansa estolistan osan omalle nettisivulleen kansalaisten tutkittavaksi.
(Jos operaattorisi sensuroi poliisin listan mukaan, niin sensuurin voit kiertää käyttämällä sen sijaan urlia http://www.lapsiporno.info.nyud.net/ .)
Ja kas kummaa — suurin osa sivuista oli tavallista laillista aikuispornoa, etenkin homopornoa. Joukossa oli myös runsaasti täysin viattomia sivuja, joilla ei ollut mitään pornoon liittyvää. Soitinkauppa, lelukauppa, seksuaalivähemmistöjen keskustelusivu, Thaimaan edesmenneen prinsessan muistosivu…
Prinsessasivu sentään vapautettiin melko ripeästi kun asiasta nousi meteli, mutta poliisipa laittoi Nikin oman sivuston kieltolistalle! Ulkomaisen lapsipornon torjumisen verukkeella siis sensuroitiin suomalainen sivusto, jolla ei ole lapsi- eikä muutakaan pornoa. Vain kriittistä tekstiä nettisensuurista ja yksi linkkilista. Nikki on ollut kuulusteltavana, mutta syytettä ei ole nostettu eikä tuomioistuimelta ole haettu määräystä ajaa laittomat sivut alas. Sivut on pidetty sensuroituina jo yli kolme kuukautta. Poliisin toiminnan laillisuus vaikuttaa vähintäänkin kyseenalaiselta.
Sensuuri auttaa pedofiiliä
Internetin sensurointi ei siis millään tavoin estä lapsipornon tuotantoa — mutta eikö sentään levitystä? Sensuurijärjestelmä on epätarkka, sensuroiduksi joutuu muutakin kuin lapsipornoa — mutta eikö tämä ole vain tekninen ongelma, joka voidaan ratkaista? Ei, päinvastoin: poliisin estolistan sisältöhän on helppo selvittää ja estot kiertää, joten se auttaa pedofiilejä löytämään lapsipornoa. Lista auttaa sitä enemmän mitä tarkemmin se sisältää pelkkää lapsipornoa eikä muuta.
Viime helmikuussa USA:ssa FBI sai kiinni Internetissä toimineen pedofiiliringin. Agentit olivat virittäneet löytämälleen lapsipornosivulle ”ansan”, joka keräsi sivustolla käyvien tunnistetiedot, joiden perusteella poliisi pääsi rikollisten jäljille. Nyt jos tuo sivu olisi ollut sensuroitu, niin pedofiilit olisivat käyttäneet kiertotietä ja tunnistetiedot olisivat hukkuneet. Näin sensuuri olisi parantanut rikollisten tietoturvaa poliisia vastaan.
Ei päätä pensaaseen
No mutta eikö kuitenkin ole hyvä jos edes voidaan suojella ihmisiä vastenmielisiltä kuvilta? Ei. Lapsipornoon ei netissä edes noin vain vahingossa voi törmätä, vaikka sensuurin puolustajilla onkin tapana näin ihmisiä pelotella. Herkät ihmiset voivat sitäpaitsi ostaa kaupallisia suodattimia.
Toinen usein esitetty perusteeton väite on, että lapsipornon satunnainenkin näkeminen voisi tehdä ihmisestä pedofiilin. Kysyin Pelastakaa Lapset ry:stäkin lähdeviitteitä tälle ”tiedolle”, jonka heidän edustajansa eräässä tv-haastattelussa esitti, mutta en saanut vastausta.
Maailmassa tapahtuu muitakin iljettäviä asioita, kuten kansanmurhia ja kidutuksia, jotka myöskään eivät katoa sillä että asia piilotetaan näkyviltä. Päinvastoin: vain tuomalla rikokset päivänvaloon ne voidaan kitkeä juurineen.
Sensuuri rapauttaa demokratian
Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi, koska vapaa mielipiteiden vaihto ja tiedonsaanti suojaavat vallanpitäjien väärinkäytöksiltä. Siksi sananvapautta ei saa rajoittaa kuin hyvin painavin perustein. Muut perusoikeudet ovat painavia perusteita, ja niinpä lapsipornon tuottaminen ja levitys onkin lailla kielletty, kuten kunnianloukkauskin. Sananvapaus ei suojaa lapsipornoa, eikä pidäkään.
Se että nyt on Suomessakin sensuroitu suomalainen, hallitusta ja poliisia asiallisesti kritisoiva sivusto, jolla ei ole lapsipornoa, ei johdu järjestelmän teknisistä heikkouksista vaan mielivaltaisesta laintulkinnasta. Matti Nikin tapaus osoittaa selvästi, miksi sensuurille ei pidä antaa pikkusormeakaan jos halutaan pitää kiinni demokratiasta.
Sensuuria kannattavista osa lienee vain hyväätarkoittavia ihmisiä, jotka luulevat virheellisesti sensuurin auttavan. Jotkut kuitenkin haluavat oikeasti rajoittaa sananvapautta ja vain käyttävät lapsipornolla pelottelua retorisena aseena, jolla he yrittävät saada sympatioita lasten turvallisuudesta huolestuneilta kansalaisilta. He siis käyttävät lapsia poliittisesti hyväkseen — ja onnistuvat siinä pelottavan hyvin.
Virpi Kauko
Jyväskylä
Tämä artikkeli on julkaistu Skeptikko-lehden numerossa 3/2008. Lyhyempi kirjoitus samasta aiheesta julkaistiin Vihreässä Langassa 27.3.2008 vastauksena sensuuria puolustavaan kirjoitukseen.
Lisää kirjoituksia sananvapauden tärkeydestä ja sensuurin haitoista: http://www.effi.org
FollowTags: rikostutkinta, sensuuri