Uhanalainen rantaluontopolku

Mankolassa Tuomiojärven rannassa on ollut pieni virkistysalue luontopolkuineen. Sinne on kaavoitettu omarantaisia rivitalotontteja, joita nyt ryhdytään myymään lähialueen asukkaiden vastustuksesta huolimatta.

.
.
.

Tänään Mankolassa oli mielenosoitus. Menin paikalle tukeakseni lähiluontoaan sinnikkäästi puolustavia asukkaita, mutta valitettavasti en löytänyt tapahtumapaikkaa ajoissa. Kävelin kuitenkin rantapolkua tihkusateessa kilometrin verran ja kuvasin entistä rantametsää, jota on jo raivattu tulevien asuntojen tieltä. Murheellinen näky!

Melontaharrastajana alue oli minulle tuttu järven suunnalta, ja osa viimekesäisistä silkkiuikkukuvistani onkin juuri Mankolan rannasta.

Tällainen maankäyttö ei ole mielestäni hyväksyttävää. Alueelle sinänsä mahtuisi täydennysrakentamista, mutta rantaa ei pidä sulkea yksityisalueeksi, vaan se olisi pidettävä vapaana virkistysalueena.

Kaavaprosessi on edennyt tavanomaiseen tapaan: asukkaille ja päättäjille tuodaan hyväksyttäväksi valmis suunnitelma, ja ellei sitä hyväksytä, on käynnistettävä raskas valitusprosessi. Se käynnistettiinkin, mutta tuomioistuimet kuitenkin hylkäsivät valitukset.

Kaupunkisuunnittelun pitäisi lähteä liikkeelle vapaasta ja avoimesta keskustelusta asukkaiden, poliitikkojen ja virkamiesten kesken. Konkreettisia suunnitelmia pitäisi tehdä vasta sitten kun tiedetään, miten ihmiset haluavat kaupunkia kehittää. Tämä olisi sitä asioiden valmistelun avoimuutta, joka ei valitettavasti vielä useinkaan toteudu.

One Response to “Uhanalainen rantaluontopolku”

  1. Touko Tanskanen sanoo:

    Hyvät tekstit ja hyvät kuvat!