Blog
-
Kalaallit Nunaat
Saaren tanskalaisperäinen nimi vaikuttaa vitsiltä, koska Grönlannin karun kauniissa maisemissa on kovin vähän vihreää. Suurin osa maasta on valtavan mannerjään peitossa. (lisää…) -
Apinatalo haudattiin, Baanaa ostoslistalla!
Kaupunkirakennelautakunnan esityslistalla 4.6. on vaihteeksi hyviä asioita. Iltakoulussa 23.5. esiteltiin asioita, jotka tulevat päätettäväksi myöhemmin. (lisää…) -
Onko kaupunkisuunnittelu kaavoihin kangistunutta?
”Vihreät pohtivat Soininvaaran kanssa kaupunkisuunnittelun isoja asioita”, tiivisti Keskisuomalainen osuvasti 28.5. kertoessaan maanantaina 27.5. kirjastolla pidetystä yleisötilaisuudestamme. (lisää…) -
Osmon kanssa Kankaalla
Keski-Suomen kummikansanedustaja Osmo Soininvaara oli Jyväskylässä 27.5. meidän paikallisten Vihreiden vieraana. Päivällä tutustuimme Kankaan alueeseen ja illalla pidimme kirjastolla yleisökeskustelutilaisuuden kaupunkisuunnittelusta.
(lisää…) -
Tourujoki on vapautettava!
Tourujoki on aikoinaan valjastettu tuottamaan energiaa Kankaan paperitehtaalle. Nyt kun paperitehdas on lopettanut toimintansa ja Kankaalle rakennetaan uusi kaupunginosa, on aika vapauttaa joki vanhoista padoista osaksi kaupunkiluontoa. (lisää…)

Follow







