”Tietä käyden tien on vanki.
Vapaa on vain umpihanki.”
Aaro Hellaakosken usein siteerattu mainio aforismi (runokokoelmasta Huojuvat keulat, 1946) avautuu uudella tavalla, kun oikeasti hiihtää umpihangessa. Äskeisen Lapin-matkan innostamina ostimme omat eräsukset, joilla tutuista lähimetsistäkin löytyy uusia elämyksiä. Jyväskylässä riittää kyllä hoidettuja konelatujakin, mutta onneksi myös paikkoja joihin mahtuu avaamaan omia latuja. Tämä on ihan eri laji kuin se, johon teininä kyllästyin — paljon hauskempi.
Ronsuntaipaleentien vieressä kulkevalla sähkölinjalla pääsee alkuun. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin esim. Kolmisoppiselle mukavan reitin, joka kiertää jyrkimmät mäet, tiheimmät pusikot, moottorikelkkaurat ja ruuhkaiset koneladut.
Iloinen yllätys: citysaukko on lasketellut mahaliukua puron penkalla.
Kevät tulossa: ruostesiiven toukka mönkii hangella. Tämä kaveri oli pudonnut tekemääni latuun, josta nostin sen turvallisempaan paikkaan.
Hellaakosken oivallisesti tiivistämiä tunnelmia on käsitellyt laajemmin Eino Leino (kokoelmasta Hiihtäjän virsiä, 1900):
”Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu —
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu,
tuul’ ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla.
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll’ on myötä,
kun latu on aukaistu edessään —
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens’ itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä.
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen, —
mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss’ oikea, väärä.
Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun riemu on rinnassansa,
kun toivo säihkyvi soihtuna yöss’ —
mut käypä se laatuun hiihtää myös
hiki otsalla, suurissa suruissa
ja kuolema kupeellansa.”
Follow