Eduskunta on hyväksynyt ”Lex Cronberg” -lakiesityksen, joka muuttaisi laskusääntöjä, joilla eduskuntapaikat vaaleissa jaetaan. Koska uudistus vaatisi perustuslain muutoksen, se tarvitsee vielä 2/3 enemmistön tuen huhtikuussa valittavalta uudelta eduskunnalta astuakseen voimaan.
Nykyinen vaalijärjestelmä antaa suurille puolueille keskimäärin hieman suuremman osuuden paikoista kuin ne saavat äänistä. Virhe kumuloituu summattaessa neljäntoista vaalipiirin yli. Viime eduskuntavaaleissa 2007 Keskusta ja Kokoomus saivat kumpikin 4-5 ylimääräistä paikkaa, kun taas Perussuomalaiset, Kristilliset ja Vihreät saivat kukin 2-3 paikkaa vähemmän kuin suhteellisuusperiaate olisi edellyttänyt.
- Vaalijärjestelmiä käsittelevä blogiartikkelini d’Hondt vaihtoon? (2008)
- Eduskuntavaalien 2007 tulos
- Vaalitulos 2007 uusilla säännöillä
- Eduskuntavaalien 2003 tulos
- Vaalitulos 2003 uusilla säännöillä
Nykylaissa on sallittu puolueiden väliset vaaliliitot, joiden avulla pienetkin puolueet voivat auttaa toisiaan saamaan edustajia pienissäkin vaalipiireissä. Äänestäjän kannalta tämä ei ole oikein reilua, koska ääni voi mennä eri puolueen hyväksi kuin sen jota on halunnut äänestää. Toisaalta ilman vaaliliittoa ääni voi mennä kokonaan hukkaan, jos puolue ei saa kyseisessä piirissä yhtenkään paikkaan riittävää äänimäärää.
Suhteellisen oikeudenmukaista
Nyt vireillä oleva uudistus korjaisi em. ongelmat:
- vaaliliitot kielletään ja
- kunkin puolueen eduskuntapaikkamäärä lasketaan koko maassa saatujen äänten perusteella ja paikat allokoidaan vaalipiireihin näiden kannatusosuuksien mukaisesti.
Paikat jaetaan edelleen d’Hondtin menetelmällä, joka vääristää tulosta isojen puolueiden hyväksi sitä vähemmän mitä enemmän on paikkoja jaossa. Kun paikkoja on 200, vääristymä on lähes olematon. Eduskuntavaalien 2007 äänimäärillä tulos olisi vastannut suhteellisia ääniosuuksia varsin hyvin. Lakiestyksessä on kuitenkin ongelmia, joiden vuoksi en voi sitä kannattaa tässä muodossa.
- korkea keinotekoinen äänikynnys
- laskusääntö, jolla puolueiden paikat jaetaan eri vaalipiireihin, ei kaikilla äänijakaumilla anna lainkaan ratkaisua
- sääntö on lakitekstissä ilmaistu liian epäselvästi ja tulkinnanvaraisesti.
Suhteettoman korkea kynnys
Esitykseen kylkiäiseksi liitetty (Kokoomuksen ja Keskustan vaatimuksesta, yllätys yllätys) kolmen prosentin keinotekoinen äänikynnys vaikeuttaisi olennaisesti uusien liikkeiden nousemista eduskuntaan. Tämä taas kaventaisi sekä näiden liikkeiden poliittisia vaikutusmahdollisuuksia että äänestäjien valinnanvaraa.
Vuonna 1983 Vihreätkin saivat kaksi ensimmäistä kansanedustajaansa 43 754:llä äänellä eli 1.4 % ääniosuudella. Lähes kaikki ”uudet” puolueet (ts. muut kuin Kokoomus, Maalaisliitto/Keskusta, SDP ja SKDL/Vasemmistoliitto) ovat aluksi olleet alle kolmen prosentin liikkeitä. Monet niistä, kuten Vihreät, Perussuomalaiset, Kristilliset ja SMP aikoinaan, ovat nousseet keskisuuriksi eduskuntatyön myötä, mutta olisivatko ne koskaan päässeet alkuun jos kynnys olisi ollut noin korkea?
Äänikynnystä on perusteltu halulla välttää ”poliittisen kentän hajaantumista” — suorastaan orwellilainen newspeak-ilmaisu sille, että valtapuolueiden harjoittamalle politiikalle on kuin onkin vaihtoehtoja.
Ymmärrettävästi suuret puolueet eivät haluaisi luopua suuria puolueita suhteettomasti suosivasta järjestelmästä, mutta eivät tietenkään kehtaa sanoa tätä suoraan. Uudistukseen suostumisen ehdoksi on sitten asetettu korkea äänikynnys, joka on toinen tapa sementoida jo vallassa olevien ryhmien valta-asema.
Tämä on kiusallinen testi kansanedustajien ja puolueiden moraalille: onko se, että uudet pienryhmät suljetaan eduskunnasta kokonaan pois lain voimalla, kohtuullinen hinta siitä, että kynnyksen ylittäneet ryhmät ovat keskenään tasavertaisemmassa asemassa kuin nykyään?
Jos puolueen A suhteellinen kannatus riittäisi 17:ään paikkaan ja puolueen B kolmeen, niin kumpi on suurempi vääryys:
- A saa 15 paikkaa ja B yhden
- A saa 17 paikkaa ja B nolla
?
Minun mielestäni vääryys on suurempi jälkimmäisessä tapauksessa. Suhteellisuutta pitäisi parantaa, mutta ei kaikkein pienimpien ryhmien kustannuksella. Eli epäkohdistaankin huolimatta vanha d’Hondtin järjestelmä on vähemmän huono kuin uusi esitys, jonka parannukset äänikynnys mitätöi.
Piilevä vs. juridinen äänikynnys
Nykyjärjestelmän yhtenä ongelmana pidetään ns. piilevää äänikynnystä: saadakseen edustajanpaikan puolue tarvitsee pienissä vaalipiireissä toistakymmentä prosenttia äänistä, kun taas etelän suurissa piireissä riittää alle 5%. Tämä ei kuitenkaan ole varsinainen ongelma, koska vaaleissa lasketaan ääniä eikä prosentteja. Vihreät eivät saaneet Pohjois-Karjalasta paikkaa v. 2007, vaikka saivat yli 11% äänistä. Toisaalta äänimäärä (9 955) ei olisi riittänyt edustajanpaikkaan myöskään Uudellamaalla.
Kun vaalipiirissä annetaan Ä ääntä, joiden perusteella valitaan k kansanedustajaa, niin kunkin edustajan takana on keskimäärin Ä/k ääntä — tai oikeastaan hiukan vähemmän, koska osa äänistä menee puolueille, jotka eivät saa edustajaa. Piilevä äänikynnys (=pienin äänimäärä, joka riittää edustajanpaikkaan) määritellään teoriassa luvuksi Ä/(k+1).
Prosentteina ilmaistuna 100%/(k+1) kynnys on tietysti pienissä piireissä suurempi kuin isoissa. Koska vaalipiirien paikkamäärät on määrätty suhteessa väkilukuun, niin lukumääräinen äänikynnys on kaikissa vaalipiireissa osapuilleen sama eli hieman toistakymmentätuhatta ääntä (äänestysprosentista ja jakaumasta riippuen). Taulukon viimeisessä sarakkeessa on pienin vertausluku, jolla viime vaaleissa sai paikan.
| k | 100% k+1 | Ä (2007) | Ä k+1 |
toteu- tunut | |
| Etelä-Savo | 6 | 14.3 | 82 235 | 11 748 | 10 554 |
| Keski-Suomi | 10 | 9.1 | 141 803 | 12 891 | 10 561 |
| Oulu | 18 | 5.3 | 229 130 | 12 059 | 12 329 |
| Uusimaa | 34 | 2.9 | 465 734 | 13 307 | 12 171 |
Puolue saa siis nykysäännöillä yhden edustajan eduskuntaan, jos se saa edes jossakin vaalipiirissä hieman toistakymmentätuhatta ääntä. Jos se ylittää piilevän äänikynnyksen vaikkapa viidessä piirissä eli saa niissä
60 000 … 70 000 ääntä, se saa viisi paikkaa.
Nyt esitetty vaaliuudistus 3% äänikynnyksineen poistaisi tuon kokoluokan ryhmät eduskunnasta kokonaan: ääniä tarvitaan äänestysprosentista riippuen 80 000 … 100 000 eli saman verran kuin esimerkiksi Pohjois-Karjalan vaalipiirissä on äänestäjiä yhteensä. Tämä olisi varsin kohtuutonta poliittisten vähemmistöjen syrjintää.
Ilman kynnystä uudistus helpottaisi pienpuolueiden pääsyä eduskuntaan. Piilevä äänikynnys olisi valtakunnallisesti 100%/200 eli puolen prosentin luokkaa. 67% äänestysprosentilla se merkitsee n. 13 800 ääntä, ja ne voivat jakautua vaalipiireihin miten vain.
Nykyjärjestelmän epäoikeudenmukaisuus ei niinkään piile piilevässä äänikynnyksessä, vaan siinä että pienten puolueiden paikkamäärät pyöristyvät useammin alaspäin ja suurten ylöspäin, ja virhe kertautuu useassa vaalipiirissä.
Follow
[…] vaaleja laskin v. 2007 tuloksen ehdotetuilla uusilla säännöillä. Nyt laskin myös v. 2011 vaalituloksen samoilla […]