Kun kaupunkirakennelautakunnassa käsiteltiin Hämeenkadun kaavaa ja sitä esitettiin palautettavaksi valmisteltavaksi, niin puheenjohtaja ilmoitti, että täst’edes puheenvuorojen on koskettava vain palautusta, ei itse asiaa.
Vaatimus perustui valtuuston työjärjestyksen 18 §:ään:
”Jos keskustelun kuluessa tehdään kannatettu ehdotus asian pöydällepanosta tai ehdotus asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi, on seuraavien puhujien rajoitettava puheenvuoronsa koskemaan vain tätä ehdotusta, ja siitä on tehtävä päätös ennen, kuin keskustelua itse asiasta jatketaan. Jos ehdotus hyväksytään, puheenjohtaja keskeyttää asian käsittelyn; jos se hylätään, jatkuu käsittely.”
Tätä sääntöä laadittaessa lienee ajateltu tilannetta, jossa päätöksentekoa esitetään lykättäväksi — joko ilman uutta valmistelua, jolloin kyseessä on pöydällepano, tai niin että ennen päätöstä halutaan asiasta lisää tietoa tai tarkennuksia, jolloin asia pitää valmistella uudelleen. Tällöin on tietenkin ensin päätettävä lykätäänkö vai ei, ja vasta jos päätetään olla lykkäämättä, jatketaan keskustelua itse asiasta jo tehdyn valmistelun pohjalta ja päädytään johonkin päätökseen.
Mutta jos itse käsiteltävänä oleva kaavaehdotus esitetään palautettavaksi siksi, että kaavaehdotus ei kelpaa vaan siihen pitää tehdä muutoksia, niin miten ihmeessä voisi edes teoriassa muotoilla sellaisen puheenvuoron, joka koskee palautusta mutta ei itse asiaa? Keskustelu palautuksestahan on silloin nimenomaan keskustelua siitä, pitäisikö kaavaa muuttaa vai ei ja jos pitää niin miten. Mutta silloinhan jo puhutaan kaavasta, eli itse asiasta!
Asiaa hämmentää lisää se, että yleensä valmistelevat virkamiehet tuovat päättäjien hyväksyttäväksi vain yhden ehdotuksen kerrallaan. Ellei ehdotus kelpaa, päättäjät voivat kirjoittaa vaihtoehtoisen esityksen äänestettäväksi pohjaesitystä vastaan. Kun hyväksyttävänä on lyhyehkö lausunto tms. kannanotto, korjattu lausunto voidaan muotoilla nopeasti. Mutta kun hyväksyttävänä onkin kaava tai muu laajempi dokumentti, niin yleensä virkamies ei voi samalla istumalla piirtää uutta kaavaa hyväksyttäväksi, vaan muutokset on tehtävä virkatyönä ja muutettu kaava tuotava esim. seuraavan kokouksen asialistalle. Jos päättäjä siis ei halua hyväksyä ehdotettua kaavaa, niin ainoa vaihtoehtoinen päätösesitys on kaavan palauttaminen valmisteltavaksi. Mutta tottakai silloin on saatava keskustella kaavan sisällöstä.
Käytännössä puheenjohtaja ei nyt rajoittanut puheenvuorojen sisältöä, vaikka viittasikin kyseiseen sääntöön, joten en puuttunut tähän asiaan kokouksessa, joka oli muutenkin venymässä pitkäksi. Mutta sama sekaannus toistunee useinkin valtuuston ja eri lautakuntien kokouksissa. Erityisen järjettömään tilanteeseen jouduttiin valtuuston kokouksessa viime maaliskuussa, kun omaishoidon tuesta keskusteltaessa tehtiin kaksi erisisältöistä palautusesitystä: puheenjohtaja esti keskustelun muusta kuin siitä esityksestä, jota oli ehditty kannattaa. Antti-Juhani Kaijanaho kommentoi tätä blogissaan.
Selvästikin valtuuston työjärjestyksen 18 § tulkitaan usein väärin. Virkamiesten, ainakin kaupungin lakimiehen, pitäisi toki ymmärtää mikä ero on asialistan pykälän uudelleenvalmistelulla ja itse hyväksyttävänä olevan dokumentin uudelleenvalmistelulla. Pykälä olisi syytä muotoilla selvemmin — tai ehkä riittäisi kun kaikki tulisivat miettineeksi, mikä on kulloinkin se ”itse asia”, josta ollaan päättämässä.
Follow