Susihukkaan ratkaisumalli Keniasta?

25.10.2011


Paikallisten asukkaiden hyväksyntä on tärkeä edellytys luonnonsuojelun onnistumiselle. Susi on tässä mielessä pulmallisempi suojelukohde kuin hirvi.

* * *

Ympäristöpolitiikan professori Pertti Rannikko kirjoitti (HS Vieraskynä 14.10.) suden suojelun vaikeuksista verraten tilannetta muutaman vuosikymmenen takaiseen hirvikiistaan. Syrjäseutujen ihmiset kaatoivat hirviä luvattomasti, silloinkin vähätellen kaupunkilaistutkijoiden varoituksia lajin sukupuuttoon kuolemisesta. Hirvikanta pelastui, kun metsästäjät järjestyivät metsästysseuroiksi, jotka huolehtivat alueidensa metsästyksen kestävyydestä paikallisten asukkaiden oikeudenmukaiseksi kokemalla tavalla.

Syrjäseutujenkin ihmiset haluavat lopulta samaa kuin luonnonsuojelijat: elinvoimaista hirvikantaa, josta riittää lihaa ihmisten syötäväksikin. Kun tavoite on yhteinen, toimivat keinotkin löytyvät.

Hirvi

Nuori hirvinaaras katsoo uteliaana meitä ihmisvaeltajia UKK-kansallispuistossa, turvassa metsästäjiltä.

Paikallisten asukkaiden hyväksyntä on käytännössä tärkeä edellytys suojelutoimien onnistumiselle, kuten Rannikko toteaa. Susi on kuitenkin tässä mielessä paljon pulmallisempi suojelukohde kuin hirvi. Susiahan ei tapeta syötäväksi kuten hirviä, vaan monet syrjäseutujen ihmiset todellakin haluaisivat hävittää koko lajin sukupuuttoon, koska kokevat susien uhkaavan kotieläimiään ja lapsiaan. Tutkijat ja luonnonsuojelijat taas haluaisivat, että elinvoimainen susikanta säilyy osana ekosysteemiä. Miten näistä lähtökohdista voitaisiin tehdä yhteisesti hyväksyttyä susipolitiikkaa?

Elleivät yleiset luontoarvot riitä paikallisille asukkaille susien suojelun motiiviksi, niin motiivi pitäisi löytää jostakin muualta. Miten he voisivat itse hyötyä susien olemassaolosta?

Masait ja karja

Masait paimentamassa karjaansa Masai Marassa Keniassa.

Vierailimme juuri äsken Keniassa Masai Maran suojelualueen reunamilla olevalla savannialueella, jossa myös masait elävät. Heidän lehmänsä ja lampaansa laiduntavat seeprojen ja antilooppien joukossa. Ruohoa riittää kaikille, mutta ne kaikki myös maistuvat leijonille ja hyeenoille.

Perinteisesti masait ovat tappaneet leijonia samasta syystä kuin suomalaiset susia, ja samasta syystä leijonat ovat käyneet uhanalaisiksi. Samalla koko ekosysteemi kärsii.

Leijona nauttimassa gnu-ateriaa Masai Marassa Keniassa.

Rauhanomaisen yhteiselon edellytykset ovat Keniassa kuitenkin ehkä löytymässä. Safarituristit maksavat päästäkseen näkemään villieläimiä, erityisesti leijonia. Safariyrittäjät maksavat masaille korvauksia näiden alueiden käytöstä ja luovat paikallisille asukkaille työpaikkoja. Näin leijonat tuovat masaikylille selvää rahaa, josta leijonat myös itse kantavat pienen ”veron” lehminä ja lampaina.

Ehkäpä ratkaisu Suomenkin susikonfliktiin voisi löytyä luontomatkailun kautta?

(Tätä kirjoitusta ei julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivulla.)

KUVAT
Susikuvan on ottanut Gary Kramer USA:n riistanhoitovirastosta ja se on vapaasti käytettävissä (public domain). Muut kuvat olen ottanut itse.

Kommentit on suljettu.