Jäänalle ja maanalle

29.3.2012


Matkalla Oulusta Käsivarteen 5.3. pysähdyimme päiväksi Ranuan Eläinpuistoon katsomaan mm. uutta suloista jääkarhunpentua. Ranualla on pohjoisen taigan ja tundran eläimiä, joista useimmat ovat suomalaisia, mutta joukossa on myös arktisempia lajeja kuten jääkarhu ja myskihärkä.

***

Saukko (Lutra lutra) kurkotteli uteliaana aitaa vasten ihmisiä katsellen ja pulahti sitten kavereineen avantoonsa jään alle.

Harakat ovat tehneet hauskoja siivenjälkiä hangelle.

Viirupöllöpariskunta (Strix uralensis) torkkuu havukatoksessa.

Sarvipöllöllä (Asio otus) on terävä ilme oransseissa silmissään.

Kanahaukka (Accipiter gentilis) seurasi ihmisiä katseellaan.

Tunturipöllöt (Nyctea scandiaca) esittävät uskottavasti lumikokkareita, varsinkin uros.

Jääkarhuemo (Ursus maritimus) Venus tuo pentunsa pesäluolasta ulos aurinkoiselle pihalle. Marraskuussa syntyneistä pennuista toinen kuoli, mutta tämä toinen kaveri vaikuttaa oikein reippaalta.

Viereisessä aitauksessa asuvat Venuksen sisko Valeska (kuva yllä) ja uuden pennun isä Manasse (kuva alla). Kirkas kevätaurinko taisi häikäistä.

Ranuan maakarhutkin (Ursus arctos) olivat jo heränneet talviuniltaan pari viikkoa ennen Korkeasaaren lajitovereitaan. Vanha uroskarhu Palle-Jooseppi on jyhkeä ilmestys.

Pallen nuorin poika Jehu herkutteli omenoilla ja porkkanoilla.

Neljän suden (Canis lupus) lauma jolkottelee aitauksessaan.

Ilves (Lynx lynx).

Amerikasta Suomeenkin kotiutunut valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus) muistuttaa talviturkissaan kovasti metsäkaurista (Capreolus capreolus), mutta lajit erottaa ainakin hännästä: valkohäntäpeuralla on tuuhea pörröhäntä, metsäkauriilla lähes olematon töpö.

Susia, ilveksiä, karhuja ja poroja oli myös jääveistoksina iglussa.

Antarktisia pingviinejä Ranualla edustaa vain tämä kesäinen jäätelöpingviini.

Yksi vastaus käyttäjälle “Jäänalle ja maanalle”

  1. […] Lauantaina 23.3. kävimme Ranuan eläinpuistossa. Jääkarhunpentu Ranzo oli kasvanut kovasti sitten viime näkemän. […]