Valtionhallinnon ihmeellinen ATK-maailma

Kävin eilen poliisilaitoksella hankkiakseni uuden ajokortin vanhan nuhvaantuneen vaaleanpunaisen pahvin tilalle. Mutta eihän se nyt niin helposti käynytkään.

Olin ennakoiden ottanut mukaani passin ja tukun käteistä (pankkikortithan eivät tietenkään poliisille kelpaa maksuvälineeksi, paitsi Nordean). Kaksi passikuvaakin oli mukana varmuuden vuoksi, vaikka ajattelin että kaipa niillä on siellä kamera ja ne voivat printata kortin yhtä näppärästi kuin esim. IGF-konferensseissa tehdään parissa minuutissa kuvallinen ID-lätkä, jolla pääsee turvatarkastuksen läpi.

Valmiit paperiset passikuvat olivatkin välttämättömät, joten hyvä että olivat mukana. Pääsin lomakkeen täytössä puoleenväliin, kun virkailija totesi, että passikuvani ovat liian vanhat: samat kuin se joka on passissani. Passini on viimeistä RFIDitöntä vuosikertaa, 2006 (mutta siinä on silti Faradayn häkillä varustetut Effi-kannet).

Kuvat taas saisivat olla korkeintaan 2 vuotta vanhoja (siitä huolimatta, että se vanha repaleinen ajokorttini lukioaikaisine kuvineen kelpasi yhä mainiosti.)

”Eikö täällä ole digikameraa, jolla voisi ottaa kuvan nyt?” kysyin.

”Ei ole”, sanoi virkailija, ”enkä edes osaisi ottaa kuvaa. Sinun pitää tulla toisella kertaa jättämään hakemus uusien kuvien kanssa. Tavalliset passikuvat käyvät. Ne muutetaan digitaaliseen muotoon, pienennetään sopivan kokoiseksi ja painetaan uuteen ajokorttiin.”

”Jos kuva kerran digitoidaan, niin voinko siis lähettää digikuvan suoraan sähköpostitse?” kysyin.

”Ei käy. Pitää olla paperikuva, joka sitten skannataan.”

Tässä vaiheessa tilanteen absurdi huumori voitti hiipivän ärtymyksen ja purskahdin nauruun. Virkailija totesi ystävällisen pahoittelevasti:
”Kuvien sähköpostivastaanottokin on kyllä suunnitteilla, mutta nämä valtion tietotekniikka-asiat etenevät vähän hitaasti…”

* * *

Toden totta. Onkohan Poliisi tilannut tietojärjestelmänsä samalta firmalta, joka ryssi surullisenkuuluisan sähköäänestyshankkeen? No kuinka ollakaan, onpa hyvinkin:

IT-viikko 11.7.2000: Tieto-Enator vastaa Ajoneuvoliikenteen tietojärjestelmän teknologiaintegroinnista

Ja, yllätys yllätys:

Uusi Suomi 27.5.2009: Jättimöhläys – AKE-uudistus myöhästyy lähes 10 vuodella

Valtiontalouden tarkastusvirasto 27.5.2009: Ajoneuvohallintokeskuksen tietojärjestelmähanke ylitti kustannusarvion

Miksi yksi ja sama firma saa vuosikymmeniä toimia valtion tietojärjestelmien hovihankkijana, vaikka se tunaroi kerta toisensa jälkeen? Julkisten hankintojen kilpailutussäännöt kaivannevat remonttia.

* * *

EDIT 22.3.2012: Vihdoin sain haetuksi uudelleen ajokorttikaksoiskappaletta uusin valokuvin. Tällä kertaa kaikki sujui kivuttomasti, ja tänään kävin hakemassa uuden vaaleanpunaisen muovikortin.

Comments are closed.