Arkisto: kesäkuu 2010

Rikolliset mielipiteet?

torstaina 24. kesäkuuta 2010

Nykyään törmää vähän väliä toinen toistaan kauheampiin hankkeisiin, joiden puolustajilla on mitä parhaimmat ja ylevimmät tavoitteet ja motiivit. Lasten suojelun, terrorisminvastaisen taistelun tai tasa-arvon puolustamisen nimissä säädetään lakeja, jotka murentavat vapaan yhteiskunnan peruskiviä, sananvapautta ja yksityisyyyden suojaa.

Yksi tällainen hanke on oikeusministeriössä valmisteltu lakiehdotus, jossa “rasistisiksi rikoksiksi” määritellään ihmisiin kohdistuvan syrjinnän ja väkivallan lisäksi kuin puolivahingossa myös mielipiteenilmaisut.

Tutustuin mietintöön talvella, kun Effissä laadittiin siitä tiedote ja lausunto, mutta useimmat Vihreät taisivat kuulla asiasta ensimmäistä kertaa kun sen sisältämistä linkityskiellosta ja yhdistysten rangaistusvastuun laajentamisesta uutisoitiin toukokuussa mm. YLEn Aamu-tv:ssä. Aamulehden tulkinta oli hiukan liioiteltu, vaikka mietinnössä on kyllä liioittelemattakin aika hiuksianostattavia kohtia, esim. “tieto voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön” (s. 53).

Lakiluonnoksen ja sen perustelujen kummallisuuksista käytiin Vihreiden keskuudessa vilkasta keskustelua, jonka innoittamana kirjoitettiin avoin kirje puoluejohdolle, kansanedustajille ja oikeusministerille. Olen yksi reilusta neljästäkymmenestä allekirjoittajasta. Vihreiksi ihmisoikeusaktivisteiksi tunnustautuvat voivat yhä liittyä allekirjoittajien joukkoon. Marko Kivelän US-blogissa kirjettä on kommentoitukin.

* * *

Arvoisat Vihreät päättäjät!

Oikeusministeriön Rasistiset rikokset -työryhmä on valmistellut lakimuutosesityksiä, joiden tavoitteena on edistää eri kansanryhmien tasavertaista kohtelua ja torjua syrjintää. Me allekirjoittaneet kannatamme lämpimästi tätä tavoitetta.

Olemme kuitenkin huolestuneet siitä, että nyt ollaan epähuomiossa säätämässä lakeja, jotka ovat tavoitteen kannalta tehottomia tai suorastaan haitallisia ja lisäksi rajoittavat kaikkien kansalaisten perusoikeuksia oikeusvaltion periaatteiden vastaisesti. Hyväkään tarkoitus ei pyhitä keinoja.

Me allekirjoittaneet vaadimmekin, että lakiesitys on palautettava huomattavasti huolellisempaan valmisteluun.

Uhkailu on rikos, mielipide ei

Erityisen ongelmallinen on työryhmän muistiossa toistuvasti ilmaistu ajatus, jonka mukaan jokin tieto tai mielipide voisi itsessään täyttää rikoksen tunnusmerkistön.

Perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten takaama sananvapaus suojaa myös ja erityisesti kiistanalaisia ja monien mielestä vastenmielisiä näkemyksiä. Myös rasistisia mielipiteitä, vaikka me pidämme niitä väärinä. Niitä on voitava vapaasti esittää – ja myös keskustelemalla ja argumentoimalla vastustaa.

Ihmisiin kohdistuva syrjintä, häirintä, ilkivalta, väkivalta, niillä uhkailu ja niihin julkinen kehottaminen, kunnianloukkaus ja muut senkaltaiset teot sen sijaan ovat tietenkin rangaistavia rikoksia. Näitä ei kuitenkaan pidä samaistaa pelkkään mielipiteiden ilmaisuun.

Rasististen lausuntojen kriminalisointi ei vähennä rasistisia asenteita, vaan pikemminkin harhaluulot voivat jäädä elämään omaa elämäänsä ja niihin perustuvat asenteet jyrkentyä ei-julkisissa keskusteluissa. Rasisteille ei pidä antaa sananvapauden marttyyrin kruunua.

Ohjenuorana olisikin pidettävä Voltairen nimissä kulkevaa lausetta: “Vastustan sitä, mitä sanoit, mutta puolustan kuolemaani asti oikeuttasi sanoa se.”

Joidenkin sana on vapaampi kuin toisten?

Kansanryhmää vastaan kiihottaminen on jo voimassaolevassakin laissa määritelty turhan laveasti, kun “panetteluksi ja solvaukseksi” voidaan tulkita lähes mikä tahansa negatiivissävyinen lausunto.

Ihmiset saavat tuomita sanoillaan mitä vain, vaikkapa kommunistien luokkavihapuheen, mutta valtio ei saa rangaista poliittisesta puheesta, ellei se ole esimerkiksi yllytystä väkivaltaan.

Kiihotuspykälään esitetään nyt lisättäväksi momentti, jota perustellaan sananvapauden turvaamisella tieteen, taiteen ja journalismin kaltaisessa toiminnassa. Mutta perustuslain mukaan sananvapaus kuuluu kaikille; vai onko ideana, että tavallisen ihmisen sananvapautta voidaan rajoittaa enemmän kuin taiteilijoiden?

Kansanryhmiä koskevien yleistävien väitteiden tieteellisen pätevyyden tai kansanryhmää kuvaavan teoksen taiteellisen hyväksyttävyyden arviointi ei voi kuulua tuomioistuimille.

Perustuslain mukaan sananvapauden rajoitusten on oltava hyvin perusteltuja ja tarkkarajaisia. Tässä muistiossa kielletään summittainen rykelmä sananvapauden käyttöä ja sitten erikseen korjataan sallituiksi vain kirjoittajien mieleen tulleet poikkeukset.

Suomi matkalla Kiinaan?

Työryhmä esittää kriminalisoitavaksi myös linkittämisen “rasistista kiihottamista” sisältävälle nettisivustolle, täsmentämättä linkittämisen tarkoitusta ja kontekstia.

Kansalaisten – muidenkin kuin juristien – tulisi voida ennalta tietää kohtuullisen tarkasti, millainen sananvapauden käyttö on sallittua ja millainen kiellettyä. Tulkinnanvaraisia lakeja sovellettaessa helposti kohdellaan vähemmistömielipiteitä ankarammin.

Ellei Suomi pidä kiinni omista ihmisoikeuksistaan, ei se voi uskottavasti vaatia niiden noudattamista myöskään Kiinan ja Iranin kaltaisilta mailta, joissa hallituksen kanssa eri mieltä oleminen on vankeudella ja jopa kuolemalla rangaistava rikos. Rasismin kriminalisoinnista on yllättävän lyhyt askel hallituksen politiikan kritisoinnin kriminalisointiin.

Me allekirjoittaneet Vihreät ihmisoikeusaktivistit toivomme, että Vihreä liitto toimii hallituksessa aktiivisesti nyt esitetyn kaltaisten, mielipiteen ja tiedon vapautta uhkaavien lakien korjaamiseksi.

* * *

Laser tappaa jo puutarhassa

keskiviikkona 16. kesäkuuta 2010

Tutkijat ovat tainneet keksiä kojeen, jolla kiusallisista verenimijöistä päästään.

Kukapa ei olisi miettinyt, eivätkö insinöörit voisi kehittää laitteen, joka tappaisi hyttyset ja muut kiusanhenget mutta ei vahingoittaisi ihmisiä ja harmittomia eläimiä. Jo vain! Intellectual Ventures Labin fyysikot ja hyönteistutkijat Washingtonin Bellevuessa Yhdysvalloissa ovat huomanneet, että ötököitä voi ampua hengiltä lasersäteellä.

Ensimmäisistä polttouhreista tosin lähti niin kaamea haju, että ideaa piti vähän kehitellä. Nyt laserissa on teho, joka siististi sipaisee itikat hengiltä muttei ole vaaraksi esimerkiksi ihmissilmille.

Siiveniskut kavaltavat

Tappajalaser on hyttysten uudessa surmanloukussa vain viimeinen niitti. Pyydystysarsenaaliin kuuluu muutakin ennennäkemätöntä.

Koko torjuntataistelu käydään fotoniaidalla. Ihmissilmälle näkymättömän ”suojamuurin” luovat infrapunavaloa lähettävät ledit, jotka asennetaan pylväisiin suojattavan alueen nurkkiin. Niihin kiinnitetään myös muut laitteet.

Kun hyönteinen lentää aidan läpi, infrapuna havaitsee sen, ja heti perään siihen kohdistuu heikko lasersäde. Tämä valo ei vahingoita lentäjää vaan vilkahtelee sen siiveniskujen tahtiin. Vilkahdukset heijastuvat fotodiodiin ja muuntuvat sähkösignaaleiksi. Niistä ja ennakkoon ohjelmoidusta muusta tiedosta tietokone analysoi, mitä lajia lentelijä on. Jos se paljastuu viholliseksi, se ammutaan alas tappavalla lasersäteellä.

Keksijöiden mukaan tunnistusjärjestelmä on niin tarkka, että se erottaa jopa verta imevän naarashyttysen harmittomasta, medellä elävästä koirashyttysestä. Tämä takaa, että mehiläiset, perhoset ja muut hyötyhyönteiset pääsevät aidasta läpi laserin niitä liiskaamatta.

Laitteisto hyödyntää olemassa olevaa tekniikkaa luovasti. Lasersäteen tuottaa blu-ray-dvd-soitin. Kohdistin, joka ohjaa säteen tarkasti oikeaan suuntaan, on peräisin tavallisesta lasertulostimesta. Siivekkäiden tunnistukseen tarvittavat tiedot analysoi videopelikonsolista löytyvä grafiikkaprosessori.

Alun perin malariaa vastaan

Intellectual Ventures ryhtyi kehittämään menetelmäänsä malariasääskien torjuntaan. Tähän tarkoitukseen riittää muutaman metrin korkuinen fotoniaita. Kattoa ei tarvita, koska malariasääsket eivät lennä kovin korkealla. Parhaillaan yritys etsii yhteistyokumppania, jonka kanssa laitteen voisi kaupallistaa.

Idea on nerokas ja potentiaalinen hittituote, sillä järjestelmä on helppo säätää tuhoamaan mitä tahansa lentäviä haittaötököitä. Toisaalta ilmeisiä hankaluuksiakin löytyy. Pahimmilla malaria-alueilla tropiikin köyhissä maissa ihmisillä ei välttämättä ole varaa laitteistoon eikä sähköäkään sen pyörittämiseen.

Suomessa katoton fotoniaita tuskin pitelisi ainakaan kaupunkihyttysiä tai kärpäsiä. Niille ei näytä tuottavan vaikeuksia päästä sisään kerrostalojen ikkunoista. Pienempi laseransa ovien edessä, katetuilla kuisteilla ja parvekkeilla voisi kuitenkin olla toimiva ratkaisu.

Virpi Kauko on filosofian tohtori, matemaatikko ja vapaa tiedetoimittaja.

Hyttyslaserista enemmän:
intellectualventureslab.com/?tag=photonic-fence

Artikkeli on julkaistu Tiede-lehdessä kesäkuussa 2010.